taigametsä

"Oon skidistä pitäen ollut luontoihminen. En ehkä pienenä ehtinyt ajattelemaan asiaa syvällisemmin mutta varmasti tiesin jo silloin, että luonto on hyvä juttu. Parhaimmat luontopolkuni löytyvät varmaankin Sipoosta, mutsin mökin läheltä. Teen siellä neljän tai viiden kilsan luontokävelyitä, on meinaan niin hyvät marjametsät mökillä. Mutsin naapurissa asuu kolmijalkainen kettu, jota naapuri aina ruokkii. Olen itsekin muutaman kerran tavannut kyseisen kaverin. Mökin lähellä pyörii muutenkin aina jonkin verran kettuja, varmaan sen kolmijalkaisen tuttuja. Eläimet ovat tosi lähellä mun sydäntä. Kuten ei luonto, ei eläimetkään tuomitse sua. Ei samalla tavalla kuin jotkut ihmiset. Kettujen lisäksi oon törmänny moniin muihin öttimötteihin… Usein oon törmännyt luonnossa esimerkiksi merikotkaan. Pitäis varmaan Googlesta opetella lintuääniä, niin osaisi ehkä tunnistaa vielä paremmin niitä.

Jokainen kerta luonnossa antaa mulle lisää voimaa. Metsässä saan olla just se kuka oon, täysin vapaa, kateissa muiden katseilta. Täällä katoaa se ulkopuolelta tuleva häiriöiden tulva ja stressi, jonka luon itse itselleni. Metsä vain nielaisee kaikki ne ongelmat. Kaupungin sokkeloissa on hyvä aina tietää, että on se keino paeta kaikkea metsään. Jostakin syystä luonto auttaa ajattelemaan asioita eri kannalta, eikä mikään ahdista tai pelota enää. Onneksi meillä on vielä metsiä jäljellä, sillä ilman tällaisia piilopaikkoja, ihminen ei pärjäisi kaupungissa. Onneksi vielä voin luottaa luontoon, sen kauneuteen ja väreihin. Oon sen verran värifriikki, että viihdyn mutsin upeassa kukkatarhassa useamman tunnin. Mutsi aina niitä kukkia siellä lykkii ja sanoo ettei puutarha tuu ikinä valmiiksi, vaikka eläisi 200-vuotiaaksi. Se on sellainen ikuisuusprojekti.

Siellä mä vietin sen kaksi viikkoakin, ennen kuin koirani jouduin viemään lääkäriin viimeisen kerran. Mietin, että se mökki ja luonnon armollinen rauha on oikea paikka hyvästellä ja sen viettää viimeiset hetket sitten.”

-Jarkko

Jarkko oli puoli vuotta asunnoton johtuen päihdeongelmasta, joka vahingoitti häntä itseään sekä lähipiiriään. Jarkko yöpyi silloin junissa, rapuissa ja joskus kavereiden luona. Hetken Jarkko asui myös Vantaan kaupungin tarjoamassa Koisorannan palvelukeskuksessa ennen siirtymistä Sininauhasäätiön asumisyksikköön. Nykyään Jarkolla on oma asunto ja tukiverkosto ympärillänsä. Suurin yksittäinen apu Jarkon elämänlaadun parantamisessa on ollut vertaistuki; ihminen, joka kuuntelee ja ymmärtää ilman ennakkoluuloja.

© 2020 Sofia Eskola & Emilia Musturi / Sininauhasäätiö

Sininauhasäätiö_regular_RGB.png