FLAMENCO

”En osannut pienenä ilmaista tunteitani sanallisesti. En puhunut peloistani tai suruistani. Muistan etten jossain vaiheessa hakeutunut enää turvaan äidin tai isän syliin. Sitten näin Carlos Sauran elokuvan nimeltä Flamenco. Olin silloin kuusivuotias ja hullaannuin täysin flamencotanssin maailmasta! Tanssi antoi minulle keinoin ilmaista itseäni. Tanssitunnin jälkeen saatoin purskahtaa itkuun valojen sammuessa, sillä oloni oli niin vapautunut. Tällaiset tunneryöpyt olivat pienelle ihmiselle jopa pelästyttäviä, mutta samaan aikaan niin vapauttavia.

Lapsena kokeilin flamencon lisäksi balettia, joka ei ulkonäköpaineisuudeltaan sopinut minulle juurikaan, vaikka antoi hyvää pohjaa tanssillisesti. Olen aina ollut tosi pienikokoinen, mutta baletti sai minut tuntemaan itseni liian isoksi ja tanssi tuntui enemmänkin rajoittavalta. Flamencon keinoin olin turvassa. Siinä on niin paljon tunnetta ja syvyyttä.

Flamenco ei ole kotoisin Espanjasta, vaikka niin usein luullaan. Flamencon juuret ulottuvat kauas historiaan ja moniin eri kulttuuriperimiin. Mm. Maurit ja romanit ovat osaltaan vahvasti vaikuttaneet flamencon ominaiseen olemukseen.

Tunnesiteeni flamencoa kohtaan säilyi läpi elämän vastoinkäymisten ja jatkoin sitä uudestaan aikuisiällä. Tiedän tanssin pysyvän elämässäni ikuisesti. Flamenco on antanut minulle yhteisön, joka on vieläkin osa elämääni. Ystävystyin pienenä tanssiopettajieni kanssa, ja nyt kymmenen vuoden takaa he ovat yhä minulle tärkeitä.

Olen ihmisenä omasta mielestäni ujo enkä pidä esiintymisen tuomasta jännityksestä. Jokainen tanssiesitys laittaa yhä vatsan ihan kuralle, ja silti laitan itseni aina lavalle. Olenhan läpi elämäni tehnyt asioita, jotka eivät tunnu hyvältä... Eiköhän meistä jokainen ole. Tanssiesityksen jälkeen kuitenkin tulee niin vapautunut olo, että haluan kokea sen aina uudestaan.

Tietyt tahot ovat aina toitottaneet, että ei kannata työskennellä luovalla alalla; parempi unohtaa luovuus ja tanssi ammatillisessa mielessä. Olen eri mieltä! Haluan yhdistää tanssin ja ihmisten auttamisen. Haluan tarjota samaa nuorille, minkä itse löysin pienenä: mahdollisuuden ilmaista syvintä olemustaan tanssilla.”

-Paula

Paula jäi asunnottomaksi ensimmäisen kerran parikymppisenä. Hän ajautui pois työelämästä uupumuksen ja vakavaksi menneen masennuksen takia. Paula leimaantui hankalasti hoidettavaksi potilaaksi, sillä suhtautui pelokkaasti lääkityksiin, joita perheensä muut jäsenet olivat käyttäneet. Hän kieltäydyin lääkityksestä, koska halusi keskusteluapua, ja jäi avun ulkopuolelle. Paula eristäytyi, hänen vuokransa erääntyivät ja hän jäi velkaa sukulaiselle.

Paula häpesi tilannettaan ja syrjäytyi asunnottomana yhä syvemmälle päihdekierteeseen. Käännekohtana Paulan elämässä oli hakeutuminen päihteettömään hoitoon, joka tarjosi hänelle tarvitsemaan tukea itsenäistymään uudelleen osaksi yhteiskuntaa. Nykyään Paula on elämänsä suhteen taas toiveikas. Hän kuvailee itseään päihdekuntoutujaksi, traumatoipujaksi ja aivan tavalliseksi ihmiseksi. Nyt on hän taas hiljalleen jatkaa siitä, mihin elämä ikään kuin viisi vuotta sitten pysähtyi.

© 2020 Sofia Eskola & Emilia Musturi / Sininauhasäätiö

Sininauhasäätiö_regular_RGB.png